AGIS Fire & Security suunnittelee ja toteuttaa kauppakeskus AINOAn uuden kuulutus- ja äänievakuointijärjestelmän. Ratkaisu on osa kauppakeskuksen paloilmoitinjärjestelmää. AINOA on Espoon Tapiolassa sijaitseva, noin 100 erikoisliikkeen ja lukuisten palvelujen muodostama vilkas kauppakeskus.

AGIS suunnittelee ja asentaa kauppakeskus AINOAan kuulutus- ja äänievakuointijärjestelmän kokonaisuutena, jossa otetaan huomioon sekä turvallisuuden että kauppakeskuksen äänentoistoon tarvittavat toiminnallisuudet.

– Häiriöttömästi toimiva, ajan tasalla oleva turvakuulutusjärjestelmä on kauppakeskuksessa ehdoton edellytys. Siksi päivitämme nyt AINOAn elinkaarensa päähän tulleen järjestelmän uuteen. Toiminallisesti uutta järjestelmää hyödynnetään myös kauppakeskuksen äänimaailmassa mm. tapahtuma-alueilla ja mainonnassa, kertoo kiinteistöpäällikkö Matti Kakko Inna Oy:stä.

Turvakuulutusjärjestelmä avaimet käteen -palveluna 

AGIS toteuttaa kattavan kuulutusjärjestelmän Boschin PRAESENSA-kuulutus- ja äänievakuointijärjestelmällä. AGIS vastaa avaimet käteen -periaatteella järjestelmän suunnittelusta, ohjelmoinnista, asennuksesta, testauksesta ja käyttöönotosta.

– Järjestelmän äänentoistoratkaisuja käytetään myös kauppakeskuksen päivittäiseen tiedottamiseen ja mainontaan. Erityispiirteenä on otettu huomioon myös kahdessa kerroksessa sijaitsevien tapahtuma-alueiden äänentoiston ratkaisut, Riku Kokki AGISilta sanoo.

Turvakuulutusjärjestelmä varoittaa kiinteistössä olevia henkilöitä palosta ja opastaa heitä pelastautumaan hallitusti ennen savunmuodostusta tai muuta vaaraa. Hätätilanteessa muut toiminnot keskeytyvät automaattisesti ja kaiuttimista kuuluvat vain hätäkuulutukset, joissa tiloissa olevia ohjeistetaan toimimaan pelastussuunnitelman mukaisesti.

– Alkuvaiheen tarvekartoituksen jälkeen aloitimme suunnittelun ja nyt olemme siirtyneet esivalmistusvaiheeseen. Asiatuntijamme valmistelevat tarvittavat laitteistot ja ohjelmoivat ne käyttökuntoon. Asennustyöt alkavat toimintamallimme mukaisesti FAT-testien jälkeen, Riku tiivistää.

Kauppakeskus AINOA on vilkas kohtaamispaikka Espoon Tapiolassa

Kauppakeskus AINOA on kasvanut Tapiolassa uniikiksi, yli sadan erikoisliikkeen, ravintolan ja kahvilan yhdistelmäksi. Vuonna 2025 kauppakeskuksessa vieraili 10,4 miljoonaa kävijää ja myynti kipusi 236 miljoonaan euroon. AINOAn omistaa kotimainen LähiTapiola Keskustakiinteistöt Ky.

Lisätietoja

AGIS Fire & Security Oy: Riku Kokki, p. 0500 699 211 tai riku.kokki@agisfs.fi

Kauppakeskus AINOA/Inna Oy: Matti Kakko, kiinteistöpäällikkö, p. 040 583 3250 tai matti.kakko@inna.fi 

Huom!

Boschin Praesideo -yleisäänentoisto- ja evakuointijärjestelmä on siirtynyt End of Life-vaiheeseen. Tämä tarkoittaa, että järjestelmää ei enää valmisteta tai päivitetä, mikä vaikuttaa uusien laitteiden ja varaosien saamiseen. Boschin antaman tiedon mukaisesti järjestelmän tuotetuki, huolto ja varaosatoimitukset päättyvät 31.12.2027. 

Lue lisää täältä.